Viikonloppuna rupesi tekemään mieli kanaruukkua ja etsiskelin netistä hyvää ohjetta. En löytänyt mieleistäni, joten yhdistelin useita eri ohjeita. Olisin mielelläni tehnyt tämän pieniin savisiin ruukkuihin, mutta en jaksanut hakea niitä lainaan vanhemmiltani. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti tehdä kaikille ruokailijoille omat ruukut, ja huomioida montako ruukkua mahtuu kerralla uuniin. Tästä ohjeesta tulee neljä tuollaista Teema-kulhoon tehtyä annosta. Meillä jäi näitä kaksi yli, joten söimme ne parin päivän päästä lounaaksi. Lämmitin ruukut uudelleen uunissa, ripottelin päälle vähän juustoraastetta, että saan kauniin pinnan. Toimi edelleen oikein mainiosti! Eli tämän ruuan voi tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi. Kuvissa ei ollut kehumista, kokilla taisi mennä nälkä kuvaamisen edelle...

Juustoinen kanaruukku neljälle

  • 1 rasia (400g) Kariniemen kananpojan hunajapippurisuikaleita
  • 1 iso sipuli
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • ½ kesäkurpitsa
  • 2½rkl vehnäjauhoja
  • 1dl appelsiinimehua
  • n. 2dl vettä
  • 1½tl basilikaa
  • 1½tl timjamia
  • kourallinen tuoretta lehtipersiljaa
  • 3dl ruokakermaa (laitoin 2dl ruokakermaa ja 1dl kuohukermaa)
  • 1½dl fetakuutioita
  • suolaa ja mustapippuria
  • juustoraastetta

Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuutioi kesäkurpitsa. Kuullota pannulla sipulia, valkosipulia ja kesäkurpitsaa. Siirrä kuullotetut kasvikset syrjään. Paista samalla pannulla kanasuikaleet kypsäksi. Sekoita kypsien suikaleiden joukkoon vehnäjauhot ja kaada sitten pannulle mehu ja vesi. Anna poreilla hetki. Lisää sitten joukkoon mausteet ja kasvikset. Anna poreilla taas hetki. Kaada pannulle ruokakerma ja lämmitä kastike kuumaksi. Lisää lopuksi pannulle fetakuutiot. Maistele sopiva mausteisuus ja suola. Minä tuhrasin ainakin aika paljon yrttejä, joten määrät ovat tosiaan suuntaa antavia. Ennen ruukkuihin jakoa, voit sekoittaa joukkoon lehtipersiljasilpun (säästä osa koristeeksi).

Jaa kastike ruukkuihin ja ripottele pinnalle juustoraaste. Gratinoi ruukut uunin keskitasossa 225 asteessa (voit lopuksi nostaa ruukut ylätasoon). Nesteiden määrää voi tietysti säädellä vähän sen mukaan, kuinka paljon haluaa kastiketta. Tarjoile riisin ja vihreän salaatin kera.

1215839.jpg

Älkää nyt tehkö mitään päätelmiä tämän kuvan perusteella :D