" xml:lang="en" lang="en">
Eli pikkuherkuista on tietysti kyse. Lainasin ohjeita Terhin keittiöstä sekä Muutakin kuin kuskus-blogista ja niin syntyi suussa sulavia herkkuja! Terhiltä tuli idea pulleisiin grissiineihin ja Snoobarilta porkkanasalaattiin. Kannattaa ehdottomasti kokeilla molempia. Leipätikkuja olen tehnyt jo kahdesti ja niihin tosiaan jää koukkuun. Muutakin kuin kuskus-blogissa on tarkemmin tietoa porkkanasalaatista. Kyllä se aina ilahduttaa, kun bongaa muiden blogeista tällaisia ihanuuksia!

Pulleat grissinit (sopivasti kahdelle herkkusuulle)
Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon suola ja sokeri. Mittaa nesteeseen desi jauhoja ja sen jälkeen öljy. Sekoita hyvin. Lisää sitten loput jauhot niin, että taikina irtoaa kulhon reunoilta, mutta on silti kimmoisaa/pehmeää.
Anna taikinan kohota noin tunnin ajan huoneenlämmössä. Vaivaa kohonneen taikinan joukkoon raastettu parmesaani ja basilikasilppu. Ota taikinasta palloja ja leivo ne tangoiksi. Nosta tangot leivinpellille ja voitele ne halutessasi vedellä sekä ripottele pinnalle suolaa. Paista 200 asteessa niin, että tangot saavat kauniin värin. Varo polttamasta!

Porkkanasalaatti (kahdelle, meze-pöytään)
Kuori porkkanat ja keitä niitä noin vartin ajan. Porkkanat ovat valmiita, kun ne ovat vielä napakoita. Anna porkkanoiden jäähtyä ja siivuta ne sitten ohuiksi siivuiksi. Lisää mausteet porkkanoiden sekaan ja sekoita hyvin, mutta varo murskaamasta porkkanoita. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunti.
Nissoksen salaatti
Otsikko on sitten sen kunniaksi, että Ylimuuli on kimputtanut jo aika tovin Nissoksen salaattia ;) Päätin yhdistää sen tähän postaukseen, koska salaatti sopii hyvin napostelupöytään. Ohje ei sinänsä ole mikään erikoinen, mutta siihen liittyy hyviä muistoja, joten sitä laitetaan meillä usein. Ja maukasta tämä salaatti on.
Revi salaatit kulhoon ja pilko tomaatit reiluiksi lohkoiksi. Paahda pinjansiemeniä pannulla. Lisää krutongit ja pinjansiemenet salaatin joukkoon. Lorota reilusti balsamicoa salaatin päälle, tarkoitus on, että krutongit vähän imaisevat kastiketta. Kaada sitten oliiviöljyä reilulla kädellä ja rouhi lopuksi suolaa ja pippuria. Viimeistele salaatti parmesaanilastuilla.