Näin sitä vaan selvittiin hengissä tästäkin viikonlopusta! Oli kyllä jännä ja vaiherikas viikonvaihde. Euroviisut oliva nappisuoritus ja olin totisesti ylpeä kotimaan viisujärjestelyistä. Sisko pääsi kruunaamaan 18-vuotis synttärit viisujen finaali harjoituksiin. Tunnelma areenalla oli kuulemma mahtava ja sunnuntaina saimme oikein seikkaperäisen katsauksen "oikeisiin viisuihin". Minun suosikkini Kreikka pärjäsi mainiosti. Voin kuvitella, että saatamme tanssahdella kyseisen biisin tahtiin ensi kesänä :)

Kisastudiossa valmistauduttiin hyvissä tunnelmissa Suomen päästyä jääkiekon MM-finaaliin. Aiemmin mainitsin jo Kreikka henkisestä illallisesta ja illan suurin haaste oli dolmadeksien vääntäminen. Voin kuvitella, että kreikkalaisella mummulla olisi samanlainen olo karjalanpiirakoita rypyttäessä kuin minulla oli viininlehtikääryleitä rullatessa! Ei nimittäin mitään helppoa puuhaa, mutta niiiin palkitsevaa. Dolmadekset onnistuivat loistavasti ja ensi kerralla niitä tuskin kreikkalaisesta erottaa ;) Kärsivällisyyttä ja uskoa tämä puuha vaati, nimittäin repeilevät/tursuilevat viininlehvät saivat hikipisarat kirpoamaan otsalle.

Viininlehtikääryleiden lisäksi tein kanasouvlakeja (mini versioita, toimisi hyvin grillissä!), tsatsikia, horiatikin sekä uunissa paistettuja perunoita(Patates Fournou). Itse tehdyn mätön lisäksi oli tarjolla nuorta okraa tomaattikastikkeessa ja juomana kreetalaista punaviiniä, jonka nimi pääsi jo unohtumaan. Tsatsikista puheen ollen, oletteko huomanneet kauppohin tulleen "Partaäijän" vaimokkeen "Viiksimummon"? Turkkilaisen herran kreikkalainen rouva, varmasti auvoinen liitto. Emme ole vielä Keittiksessä viiksimummoa testanneet, mutta mitä pikimmiten sen teemme.

587647.jpg

Dolmades n. 20kpl

(Ohje koottu useasta eri lähteestä ja itse muokattu.)

  • ½ tölkkiä viininlehtiä
  • 125g riisiä
  • ½dl tuoretta minttua
  • ½dl tuoretta tilliä
  • 2 hienoksi silputtua sipulia
  • 1 sitruuna
  • 1dl oliiviöljyä
  • vettä
  • voita
  • suolaa
  • pippuria

Kaada kuumalle paistinpannulle puolet oliiviöljystä ja vippaa joukkoon nokare voita. Kuullota sipulisilppua pannulla. Lisää pannulle yrtit ja riisi. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoittele hetken aikaa. Kaada pannulle n. 3 dl vettä ja hauduta seosta kunnes riisi on melko pehmeää. Riisin ei tarvitse olla kypsää, koska kypsyminen jatkuu lehtien sisällä.

Yritä ujuttaa viininlehdet purkista ulos (tässä tarvitaan hiukan väkivaltaisia otteita ja lusikkaa). Minusta lehdet oli säilötty meriveteen, joten huuhtelin parhaat ja isoimmat lehdet kylmän veden alla (toimi muuten tosi hyvin!). Asettele nokare täytettä (n. 3tl) keskelle lehteä. Aloita kääriminen lehden kärjestä. Käännä ensin kärki täytteen päälle ja tämän jälkeen sivut kärjen päälle. Jatka rullaamista tyveen saakka. Asettele tiiviiksi käärityt rullat TOSI tiiviisti isoon kattilaan tai paistinpannulle. Valitse niin iso kattila, että sinne mahtuu lautanen sisälle (kohta selviää miksi). Valmiiden kääröjen päälle kaadetaan loppu oliiviöljy (½dl), puristetaan yhden sitruunan mehu ja lopuksi päälle asetetaan lautanen painoksi (pohja puoli kääröjä vasten). Kaada kattilaan vettä niin paljon, että kääröt peittyvät ja vesi ylettää lautasen reunan yli. Anna veden poreilla miedolla lämmöllä tunnin ajan. Jos kaikki vesi ei ole haihtunut, jatka kypsentämistä. Jos taasen näyttää, että vesi loppuu, kaada pannulle lisää vettä. Dolmadekset olivat erityisen hyviä seuraavana päivänä!

Kanasouvlakit

  • ½dl oliiviöljyä
  • 3rkl sitruunamehua
  • 1½ rkl punaviinietikkaa
  • 2 valkosipulinkynttä silputtuna
  • 1tl oreganoa
  • rouhittua mustapippuria ja merisuolaa
  • 400g marinoimattomia broilerin rintafileitä

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Leikkaa fileet sopiviksi suupaloiksi. Sekoita broilerit marinadiin ja peitä foliolla. Anna marinoitua vähintään kaksi tuntia. Pistä broileripalat varrastikkuihin ja kypsennä grillissä tai uunissa (loppu kypsennys grillivastusten alla!).

587697.jpg

Patates Fournou

  • n. 1kg perunoita (esim. rosamundaa)
  • 1dl oliiviöljyä
  • 1dl vettä
  • 1 sitruunan mehu
  • 3 valkosipulin kynttä silputtuna
  • kuivattua oreganoa
  • karkeaa merisuolaa
  • mustapippuria
  • yhden appelsiinin mehu

Pese perunat hyvin. Lohko ne sopiviksi veneiksi. Kaada perunat uunivuokaan. Kaada perunoiden päälle öljy ja sitruunan mehu. Ripottele päälle mausteet. Kaada vuoan pohjalle vesi(ei perunoiden päälle). Paista pottuja 225 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Purista valmiiden perunoiden päälle appelsiinimehu. Jatka paistamista vielä hetkisen, jotta perunoista tulee oikein rapeita.