02.06.2008 - 09:54
Kyselin tuossa aiemmin sopiiko blogikokeille, että kesän haaste kestää kahden kuukauden ajan. Harvinaisen yksimielisten vastausten jälkeen haasteen on päätetty jatkuvan heinäkuulle saakka. Sitten itse aiheeseen! Mietin mikä raaka-aine sopisi hyvin kesään ja olisi helposti meidän kaikkien saavutettavissa, vaikka sitten siellä mökillä. Mielessä kävi raparperi, mansikat ja uudet perunat. Jotenkin nyt on hyvin kasvispainotteinen olo. Eikö ole mahtavaa, kun vihdoin pääsee nauttimaan taas ihanista suven herkuista?
Päädyin lopulta valitsemaan kesä-heinäkuun ruokahaasteen aiheeksi yrtit, joita monen kokkaajan puutarhapalstalla tai ihan oikeallakin ulkopalstalla kasvaa juuri tähän aikaan kohisten. Haasteena on kokata kesäinen ruoka, joka sisältää vähintään kahta erilaista tuoretta yrttiä. Ruoka saa olla alku-, pää- tai jälkisellainen ja mielikuvitusta saa käyttää rutkasti. Jos teidän palstalla kasvaa joku erikoisempi yrtti, tuokaa se toki muidenkin kokkaajien tietoon! Yrtit saavat olla niin omalta plantaasilta kuin kaupankin vihannesosastolta, yritetään kuitenkin suosia kotimaista. Inspiroitukaa kesästä!

Tässä pukkaa kasvamaan terhakoita basilikan alkuja.
Osallistuminen
Haasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt. Osallistua voi vain yhdellä ruoalla per blogi.
Jos haasteruoan resepti ei ole postaajan oma viritelmä, on postauksessa kohteliasta ilmoittaa ohjeen alkuperä.
Haasteruoka tulee postata 3.6-19.7.2008 välisenä aikana.
Haasteeseen osallistutaan ilmoittamalla haastepostauksen URL tämän jutun kommenttilootaan.
Ilmoittautuminen päättyy 19.7.2008, jolloin haastepostausten osoitteiden on oltava tiedossani.
Kesä-heinäkuun ruokahaasteen järjestäjänä jäävään itseni sekä kilpailusta että varsinaisesta äänestyksestä.
Äänestys
Haasteeseen määräaikaan mennessä ilmoitetut postaukset julkistetaan 20.7.2008, jolloin alkaa myös äänestys. Äänestystapa ilmoitetaan haastepostausten julkistamisen yhteydessä.
Äänestysaika päättyy 24.7.2008.
Jos äänestysajan päättyessä useammalla postauksella on yhtä korkea äänimäärä, valitsemme me voittajan näiden postausten joukosta.
Voittaja julkistetaan 25.7.2008.
Elokuun ruokahaaste
Kesä-heinäkuun 2008 ruokahaasteen voittaja järjestää elokuun 2008 ruokahaasteen. Aiheen valinta, säännöt, aikataulu ja äänestystapa ovat hänen päätettävissään.
Tämäpä innoittava haaste, kun sekä palstalla että parvekkeella yrtit rehottavat! Ja kun aikaakin on reilusti, jospa tässä ehtisi jotain keittää kokoon.
ari
kirjoitti 04.06.2008 - 20:45
Minulla olisi tähän täydellinen resepti, mutta se on antiikkia ja jo blogattukin.
Ei kun tavaamaan keittokirjoja.
sohvi kirjoitti 04.06.2008 - 21:11
Ketturouva, onpas kiva kuulla, että tämä aihe innoittaa :) Ketäpä ei yrtit! Saa nähdä miten satoisa tuo oma palstani on...
Ylimuuli, jeeees, että innostuit sinäkin :) Löytyykö sinulta oma palsta?
Ari, ai mikä ohje? Laitahan linkkiä, niin saadaan vinkkiä yrttien käyttöön. Keittokirjojen tavaaminen ei ole ikinä pahasta!
ari
kirjoitti 04.06.2008 - 21:15
http://aijaruokaa.blogspot.com/2008/01/tomates-la-proven.html eli siis basilikaa ja persiljaa. Ranskalaisen keittiön salaisuuksissa on enemmän (1 dl) korppujauhoja ja minusta se on ihan liikaa.
Jos olisin huomaavainen ihminen enkä äijäsika olisin antanut tietysti osoitteen heti.
Mainio aihe !
Osallistumisohjeissa vanhoihin oikolukijan silmiini osui pienoinen copy-paste-erhe.
"Toukokuun ruokahaasteen järjestäjänä jäävään itseni sekä kilpailusta että varsinaisesta äänestyksestä."
Tekevälle sattuu :-)
sohvi kirjoitti 05.06.2008 - 10:55
Kiitoksia Välispiikki, korjasin virheen :)
Blogit Kulinaarimuruja, Pastanjauhantaa, MonkeyFood sekä Satuja ja tarinoita osallistuvat haasteeseen kollektiivisesti yrttisellä YYA-savusalaatilla.
http://valipala.blogspot.com/2008/06/juppihippiporvari.html
sohvi kirjoitti 09.06.2008 - 22:23
Mahtavaa! Ruokabloggausta parhaimmillaan ;D
Oi ei minulla mitään palstaa ole, ennemminkin minulla on synkkä historia viherkasvien kiduttamisessa... Onneksi on tori, halli ja lähikauppa :-D Sekä muiden palstat :-P
ari
kirjoitti 12.06.2008 - 10:13
Äijäruokala osallistuu kaatamalla suolaa haavoihin: http://aijaruokaa.blogspot.com/2008/06/suolaa-haavoihin.html
Susa
kirjoitti 13.06.2008 - 09:05
Osallistun talla kesaiseen ruokahaasteeseen :)
http://kulttuurejasekoitellen.blogspot.com/2008/06/grillattu-caprese.html
Susa kirjoitti 13.06.2008 - 09:08
Oho, vasta nyt katsoin mita Ari oli tehnyt ja nayttaapas samanlaiselta kuin minun aikaansaannokseni ;D Mutta erilainen kuitenkin ;)
ari
kirjoitti 14.06.2008 - 00:11
Susa, minusta meidän reseptit ovat kovin erilaisia. Jos minun keitetiöstäni hakee jotain vastaavaa niin yllä mainitut provencelaiset tomaatit ovat lähempänä.
En ole oikein koskaan onnistunut löytämään itsestäni mozzarellan ystävää, mutta tuo reseptisi saa kyllä ajattelemaan, että ehkä mozzarellalle pitäisi antaa vielä yksi mahdollisuus.
Susa kirjoitti 14.06.2008 - 17:20
Ari, joo mozzarella on aika mauton juusto, mutta hyvalla kastikkeella tykkaan :)
Kayn katsomassa nuo provencelaiset tomaatit...
sohvi kirjoitti 14.06.2008 - 18:20
Kiitoksia Susa ja Ari, haasteruuat kuitattu!
Hilikku kirjoitti 02.07.2008 - 22:55
Tää osallistuis kans.
http://hilikku.blogspot.com/2008/07/rikkaruohoja-poimimaan.html
Oliivia
kirjoitti 16.07.2008 - 14:05
Voikeittiön panos on tässä:
http://puolikiloavoita.blogspot.com/2008/06/salamasanterin-siitakesalaatti.html
Vähän laiskaa osallistua samalla postilla kahteen haasteeseen mutta hei, nythän on kesä ;)